After lunch

Nonii, unohin mainita et olen kai aika väsynyt nyt kun la yönä nukuin vain 3tuntia. Menin kyllä eilen nukkumaan 21.30..
Kävin just syömässä ja nyt kauhee kiusaus käydä oksentamassa se pois, ja sen takii kehoki tuntuu silt et ois "kipee" mut se on sairasta ja sen takii mä en halua tehdä sitä. Aivot toimii näköjäs tohonki pisteesee, et en haluu pahentaa muntilannet. Helpotus on ett mä pääsin soittaa pianoo vajaa 10min ajan ja se auttaa huomattavasti!

Ja sit et tein sen aamul ku mul iski ahdistus.  Siis oksensin.

Back to way it all started

Mun on pakko kirjottaa täält koulust.. Mull iski wanhojen treeneis kauhee ahdistus ku mun pari ei tuntunu ees yrittävän sitä uutta tanssii ja sit mun fiilis lähti ja tein vaa liikkeet miten ne piti tehä. Sen jälkeen ku mä en ollu tuntiin puhunu mu jätkäl mun piti päästä soittamaan pianoo et saisin purattuu huonoo oloo, piano oli varattu. Sit lähdin viemää mu py:ää bussipysäkill, mä sit vaas sanoin et mä voin huonosti, meen vähä etukätee koulul et voin käydä oksentaas. Se yritti vakuutella etten menis, täst tulee lisää ongelmii, mä tiedän sen jo valmiiks. Mä lähin takas koulul silmät punasin koska mä en voinu pidätellä itkuu, suoraa vessaan ja sormet kurkkuu. Mä en ollu syöny nii monee tuntii et ei sielt onneks mitää ruokaa tullu ulos, vaa sitä jtn happoo..

Mitä vittua mä tajuan? Se oli vaa pakokeino pahaan oloon. Enhän mä voi tolla tavalla paeta, toi o yhtä lail pakenemist ku vaik viiltely se on vaa et haluu tuottaa pahaa, mut mä kyl vaa halusin "poistaa" pahan, mikä vaa pahensi oloo.
Vessan jälkeen menin silmät viel punasenpina muöhäs tunnil ja istuin sii vaa ja katoin ku se ope kyseli läksyi.. Mä joutusin lähtee kesken tunnin yhtäkkii ku purskahdin itkuu.. Vessaa hakee paperii, kuivasin kyyneleet ja palasin tunnille. Mun pääs vaan oli ajatuksii, voinko mä kertoo mun jätkäl et mä sit yritin oksentaa vaik periaattees en oksentanu ruokaa ei tullu ulos kurkku vaan sattuu vielki. Se ei jaksa mua, se niin ei tuu jaksamaan, enhän mä voi masentuu sellasest?
Tammikuussa viimeks oksensin tietty sillon ihan ruoka ulos ja laihtuttavas mielessä, mut nyt sit vittu joulukuussa oksensin, wau, loistavaa minä!
Mä pelkään et mun maailma viel hajoaa käsiin, romahtaen.

Sharpless

Mun otsikko ei oikee kuvasta mitää.. :D Mä halusin vähän jakaa mun viimepäivien ostoksii ja muutaki. Mulla on neljä tuikkua tuolla ikkunalla päällä ja ne rauhoittaa mun mieltä kivasti. :3

Mun piti siivota mun huone tänään, kun tajusin ett huomenna on PERJANTAI. Mun Parhaat(Parhaat = Parasystävä ja Poikaystävä) tulee meille yöks huomenna ! Mun huone on niin sekainen kuin olla ja voi. No kunhan saan vaatteet mahdutettua mun kaappiin, niin eiköhän se oo tarpeeks, mä tyhmä rupesin eka pyyhkii pölyi kolmelt siistilt pöydält. Yllättävän siisti huone. Tossa on kuva yhdestä kohdasta mun huimasta sisustuksesta:

Klovnit on pelottavia, mut ton "matkalaukun" ja ton nuken mä oon saanu jo lapsena ja punanen on kiva riitaisa juttu mun muuten sinisessä huoneessa, jossa on siis muitakin punaisia yksityiskohtia.

Ostin Spiritstoren loppuunmyynneistä 29.90 maksaneen mekon -70% eli jotain yli 8 € oikeesti se oli puolee hintaa, mut sain alemmas ku vetoketju jumitti.. Sitten tuli kalapaniikki ja halusin ostaa bleiserin. Löysin Zara basic blazerin Manhattanin kirpputorilta 20€, se on ihan huippu siistissä kunnossa, vaikee uskoo et sitä on käytetty, olen iloinen siitä(kin). Sitten ostos comboani lihotin sillain, että tänään Tiger- shopista löysin mustan tosi kivan korun, minkä pitäisi sopia mekkoon, niin 2€ ! Eli Toi nyt oli jotain 30€ toi mun asukokonaisuuteni. Kuvan korusta laitan tähän:

Kauniimpi se on kaulassa, kun noi sivuosat sattuu taipumaan.

Mitä mulle kuuluu?
Mulla ja mun poikaystävällä menee hyvin. En oo itkeny paljoakaan viimeaikoina, vaikka herkästi itken jos vähänkään harmittaa. Nyt on ollut huonoa koulun läksyjentekomenestystä, ruotsin verbikokeeseen jaksoin lukea, ja se taisikin jäädä viimeiseksi. Väsyttää vaan ihan ****sti koko ajan ja mitään en saa aikaiseksi, mutten nukkuakaan ala. Mä laitan noi vaatteet pois mun lattialta ja alan nukkumaan.
   Pus :* 

Enough for to day.

Nonni, kerranki kävin suihkussa ja tein noi kynnet niinku halusinkin.. en kyl ehtiny pakata viikonlopuks, en aio olla kotona muutakun sunnuntaina. :D
Hyvää yötä ! :) ja viikonloppua kans..

Because I'm happy

Pitkästä aikaa reipas ja hyvä fiilis olin tänää keilaamaskin! :3 Fiilis biisi ei oo yllättävä, piristä musiikilla mustaa päivääsi tällä. Wanhoje treenit on alkanu koulussa ja mä tanssin mun poikaystävän kans. Asust puuttuu viel vannehame ja sit kengät ainakin. Nyt voisin tehdä ittelleni uudet kynnet huomiseks kun meen kavereitten kans kaverin luokse yöks. :))

Silmää meni kai maskaraa, pitää sitä jotai ikävääki tapahtuu..Elikkäs kynnet, suihku ja onnellisesti nukkumaan.

Needless sunday

Taas yks viikko takana. Mitään en muista - en. Enkä mitään tehnyt en. Ketään en nähnyt, tavannut, ajatellut.

Mikä runovimma mul iski, kiitos juice virittämisest mun pää. : D
Mä oon ihan sekasin, tekee mieli avautuu kaikil ja jostai syyst vähiten mun blogille - sori.

Tein tänään  taas kynnet voin laittaa kuvan..

Ehkä viel jonain päivänä mullei iske enää mitään angsti kohtauksii ja voisin pitää ihan normaalin nuoren blogia. Ehkä - joskus.

Päivän biisi, tulen odottaamaan ens vkn loppua ni  siksi:Perjantai (Sexta-feira)

She's she

Vittu ku mull menee taas hermot äitin kaa. Mä en kestä ku se pistää tuntuu kaiken nii pahalt. VITTU oikeesti ku ei voi päivää olla ilonen, ku heti ku herra x:n kaa ei oo mitääään riitoi ei mitään ni sitte tä on ja räjäyttää pankin ! Tekis mieli vaa huutaa kaikki ongelmat päin naamaa mut ei voi, koska tota muijjaa vastaan ei vaa tapella !

Nyt on jotai tehty riidelty ja itketty.

Aina saa vittu itkee, ehkä mä oon se vika. JA MÄ OLENKIN, mut mitä MÄ voin sille tehdä. En vittu mitään ! saatanan idiootti kiristäjä olen. kyllä. juu.
Ei muuta.

Say yes for CANDY but only on Saturdays

Eli mulle tuli tosa joskus jonain kauniina päivänä sellanen masennus hetki, mistä tein aika rakentavan ja päätin aloittaa taas karkkipäiväkäytännön. Söin ennen karkkia silloin tällöin päivittäin, liian useasti.
  Eka viikko oli pahin, kun kaupassa kävin ja sitten vain katsoin, että "jahas, no candy for me, fuck.. no ostampa Ballerina-keksejä" Eli kiersin karkit syömällä keksejä.
  Sen jälkeen koska keksien ostaminen on kallista ostin vain fiksumpia eväitä pitkälle päivälle, kuten mandariineja, juotavaa jugurttia, juustosämpylöi jne. No nyt ei ole tilillä rahaa edes 70cent, en siis voi ostaa mitään seuraavina viikkoina, tilipäivää ennen.
  Kävin puntarilla, mutta pettymyksekseni painoa ei ole mitenkään pudonnut, no johtunee siitä, että eilen tosiaan oli lauantai, mutta silti. Kai se siitä sitten - ajallaan.

Tänään on sunnuntai, ja mitään en ole tehnyt, tai saanut aikaiseksi. Kyllähän mä kynnet tein. Eino-myrskyä ei Turussa pahasti ollut, vähän tietty tuulenpuuskia. Poikaystävälleni vähän olen tekstannut. Tyhmän sään takia tilasimme isän kanssa wanhojen tanssi mekon itselleni. En oikeen tiedä odotanko wanhoja vai en.. No joo näköjään tein JOTAIN mutta.... silti.. mitään tyyliin, lukenu kokeeseen tai kirjottanut esseetä(kuten englannin) tai vaihto-hakemusta valmiiksi.

Päätin myydä kaikki lyhye matikan kirjat, ku ilmeisesti kertaus kurssil kuitenki lasketaa sitä kaikkee.. :)

I'm fucking trying !

Koulussa oli jokseenkin outo päivä. Enkun essee myöhässä.
Tietokone on paska perkele, eikä anna mun ladata mitään kuvia ja kun sain ton bannerin ladattuu, niin se latas sen noin pienenä, et sain siis vast läppärilt laitettuu.
Toi herra äksäseni suuttuu mul iha niinku mitättömist asioist nykyää. Tosi lapsellist, en mä voi tietty sanoo et tosi lapsellist ku ite mä oon tällane ihme ongelma, et mä en tykkää syyä tai et pelkään et masennus iskee ja oon tosi herkil kokoajan..
esim.Kerra ku piti men keilaa ja mä oon sopinu ajat sit et meen kaveri y:n kaa keilaa, ja ku toi kysy sanoin et "tuu huome keilaa" sit hetkepääst et "lupasin menn y:n kans" ni kauheet huutoo kunnen aiemmi sanonu ja et huome jutellaa ja sit jtn et mee vaa sen kaveris kaa kahestaa. Vittu, tä neiti y vaa vastas et "tottakai, ei sun ees tartte kysyy tollast".
No mä oon aika lail myöntyjä, vaikken aina ees aattele niin , ni pääsen helpommal ja kumpiki paremmal mielel jos mä sit vaa sanon et joo mun vika tai no joo mä ylireagoin tai jtn vastaavaa. Ei riidat lopu jollei niit auta jtkn. Ehkä se vika onki mussa, ja tietenkin se on useinkin, mutta ku tollaset on pienii arjen asioi, ei niist kuulu itkee.
Must vähitelle tuntuu et vaa ajattelen et ollaa täydellisii yhes x:n kans, tai et meil on se tulevaisuus, muutetaan pois suomest jos halutaa viel sillo, hankitaa ne pari lasta, häät(!), vittu kaikki. Mä elän mu omis fantasiois.
mut se on senkin herkkä paikka, ku alan kyseenalaistaa sil asioi ni se miettii ehkä jo riitaakin, (toivon nii)


Mut nyt ku mä oon näin negatiivinen, ni ehkä saan näit kyynelei pois kasvoilt kun saan kertoo kuin ihana tä on. Tai siis kun tä x on auttanu mua niin paljon, enpä tiedä millanen maan matonen olisinkaan, jollei sitä olis. Se ymmärtää mua, mun taustat, kaiken kute perheen asiat, tai se raiskaus  jutska, tai koulukiusaus. Se yrittää parhaansa mukaan auttaa mua tuntemaan itteni taas jonkun arvoseks. Se osaa murskata, mut yleensä se korvaa kaiken. En mä oo koskaan seurustellu yhtä sympaattisen, herkän, sydämellisen, välittävän ja parhaan jätkän kanssa. Vaik kullakin heikkoudet, ni syvimmäl o se mitä me nähdään.

en tänään enää tekstaa sil et hyvää yötä, mun yö on jokseenkin pilattu. Mä yritän olla olematta tekopyhä, tai sillee aatella toista ja tekstata tyylii hyvää yötä, välil laitanki, ja tarkotanki sitä, mut nyt ei houkuttele laittaa kun oma yö on jo nii vitu perseellää.. anteeks kiroilu, tai jos teksti loukkaa jotain. Mä kirjoitan ajatuksiani, en mäkään voi kaikkialla olla kaikkien mieliks.

I'm strong, I'll fight and do my best !

Kun olin pieni, niin näin usein painajaisia, joista heräsin sillä hetkellä kun joku olisi tappanut minut. Nyt viime vuosina näin unia, joissa olin tekemässä itsemurhaa. Sen jälkeinen kuolemanhaluiset unet olivat sitä, että kerrankin olin kadulla rukoilemassa ohikulkevia ihmisiä tappamaan itseni, koska en itse voinut sitä vanhempieni vuoksi tekemään.
  Viime yönä näin sellaisen painajaisen, jossa kotiini tunkeutui lisää ja lisää väkeä, joista jotkut tekivät välillä sellaisia juttuja joita väistämällä säilyin hengissä, tilanne oli kohdallani todella uhkaava, ja suojelin koko perhettäni, sillä tilanne tapahtui kotonani, yöllä. Kysyin ihmisiltä kokoajan, että kuka heidät kutsui. Loppu yöllä kun olin ikuisuuden kysynyt ihmisiltä, yksi tuttuni kertoi naisen nimen. Viimeisenä tämä nainen saapui kotiini ja keskusteli kanssani, hän kertoi, että minun on kuoltava.
   Normaalisti, tuossa vaiheessa minut joko tapetaan samantien tai lähden pakoon jne. Kuitenkin jäin sinne. Nainen yritti tappaa minua keittiöveitsellä tai saksilla lävistämällä. Lopulta en kestänyt enää painetta, tartuin naiseen ja väänsin tältä niskat nurin.
   En ole väkivaltainen. Luulen, että uni viestittää minulle, että jaksan taistella kaamos masennusta vastaan, minulla on asiat niin hyvin kuin olla pitää. Olen sanonutkin joillekin, esim. entiselle terveyden hoitajalle, että aion taistella masennusta vastaan, en halua enää masentua.
   Tämä on ensimmäinen syksy viimeisen masennuksen jälkeen, muo pelottaa ihan törkeästi. Paineet ja stressi ovat kovimmillaan. Ruoka ei enää maistu. Koko ajan olen väsynyt. Pelkään, ettei poikaystäväni jaksa pian enää kuunnella valitustani tai katsoa kun olen kokoajan herkkä.
  TÄ ON KAMALAA !
mä haluan kauas pois, sinne mis on lämmin... :(
Kai se elämä tästä lähtee luistamaan, jos nämä pahimmat hetket voitan. En pakene, en anna masennuksen vallata, vaan kohtaan väsymykseni, tiedän heikkouteni ja käytän hyviä puoliani läpäistäkseni tämän elämän haasteen ja matkustaakseni eteenpäin!
kiitti ja kuitti..

Kirje äidille

Halusin kirjoittaa sulle kirjeen, koska en puhuakaan tätä voi kertoa, mutta tiedän myös, ettei tämä kirje koskaan saa joutua sinun luettavaksi.

Sä ihmettelet miksi mä valitan? Miksi mä valitan, että asun junamatkan ja bussimatkan päässä lukiostani? Miksi se matka vaivaa mua, kun ite oon kuitenki valintani tehny? Miten mä voin olla näin kiittämätön? Meillä on kuitenkin ollut hyvä asua. Onhan tämä parempi kuin joku pieni huone jaettuna, jossain samassa kaupungissa kuin lukio.

Mikset äiti päästä mua asumaan pois? Jos ja koska mä tiedän et sä välität musta sun pitäis just vaan päästää menemään, antaa se aika, jonka mä tarviin. Syy miksi mä en käy lähempää lukiota, on unelmat ja tavoitteet, jotka on erit. En välttämättä halua olla tässä pienessä syrjäkylässä alakoulua, yläkoulua ja lukiota samojen naamojen sisällä. Ne ihmiset on tuottanut enemmän pahaa mieltä kuin uskotkaan. Mä haluan parhaat mahdolliset arvosanat, parhaassa mahdollisessa ympäristössä.

"älä valita äitille, eks sä näe et sillon muutakin murehdittavaa" - Aikuiset sanoo, et kyllä aikuinen ihminen kestää kuulla totuuden rakastamaltaan ihmiseltä, jonka haluaa vain voivan mahdollisimman hyvin. Mä tiedän saman kuin veli mulle sanoi, mun äiti ei kestä sitä. Se ei kestä edes vastakkaista mielipidettä. Jos joskus olen kinastelussa päässyt voiton puolelle niin vastaus on "tästä ei sitten keskustella enää!"

Miten joku voi olla noin sokea, etkö sä oikeasti näe kuin huonosti mä voin, tai oon voinut? Mä oon vaan yrittänyt säästää sua siltä, ettet sä kuule enempää negatiivisia asioita, kun oot joutunut kokemaan. En tajua, etkö sä puhu miehelles tai vanhemmille ihmisille näitä sun surujas, eksä ymmärrä, et munki on rankkaa nähdä kun sä kärsit? Se syö mua ihan samalla tavalla, paitsi mun sisällä ei ole yhtä paljon revittävää vielä.

Miksen voi vaan kertoa, että mut on pakotettu seksiin useaan otteeseen, kun en ollut vielä valmis. Tai, etten halua kuulla tai salata enempää sisarten ongelmia. Tai, että yli 5 testin, mukaan lukien terveydenhoitajantestin, olin syvästi masentunut, ja mulle varattiin koululääkäri koululle keskustelemaan. Tai, että mua yritettiin vilpittömästi saada psykologille, mutten voinut sanoa kyllä, koska vanhemmille olisi tullut tieto siitä. Tai, että olen huvin vuoksi testannut, millaista tuntuisi olla bulimikko. (vaikkei kuulosta siltä mulla on JÄRKI päässä, enkä mä mitään hienoa siinä nähnyt) Tai, että menetin melkein kymmenen kiloa painoa tammikuussa, tai etten ole syönyt kuin vain yhden aterian koko kevätlukukauden. Tai olen talvella ollut 50/50 tilanteessa, hyppäänkö sillalta vai en, ja kuitenkin ajatellut taas omaa ÄITIÄNI, ettei se kestäisi sitä. Tai ajaneeni skootteria, ottaneeni ehkä kauneimman maisemakuvan samalla kun olen ajanut, päässäni vain ajatus, että jos kuolen nyt, se ei haittaa.

Mä en voi jatkuvasti vain miellyttää, mua itkettää ja itken yksin, koska välit menee vaan huonompaan suuntaan, etkö huomaa, että tarviin ilmaa? Keksit kokoajan uusia asioita, joita en tarkoita pahalla, mutta kuitenkin aina häpäisen sut, tai teen sut näyttämään huonolta äidiltä, tai olen muuten vain idiootti.

Mä en ajattele vaan itseeni, jos en välittäisi, en olisi elossa. Luojan kiitos en tappanut itteeni, koska nyt mulla on maailman ihanin tää Jaakko, joka on auttanut mut mun huonon itsetunnon ja eksän aiheuttaman menneisyyden parissa. Välillä tekis mieli huutaa sulle päin naamaa tää kaikki, mut mä ajattelen siinäkin vaan sun jaksamistas, ja parastas.

Tällä hetkellä mun pahin pelko on, että tä sama masennushelvetti alkaa kaamoksen vaikutuksena. Mä yritän pitää poikaystävästäni kiinni parhaani mukaan, niin en usko, että tarvii pelätä. Mutta JOS ??!! Mä en halua enää ajatella, että ilman mua on parempi ennenpitkää. Tai, että itsemurha on ratkaisu mun omiin ongelmiin. Äiti sä oot hyvä äiti, mut sun pitää ymmärtää, mä olisin paremmassa kunnossa, jos jaksaisin tehdä asiani.

Mun koulut menee loistavasti, oon positiivinen koulussa, autan muita, harrastan, teen kaikkea mitä haluan, ja te annatte mulle siihen mahdollisuuden, mutta se ei auta. Ehkä mun päässä sitten on vika. Ehkä mä oon se ongelma. Ehkä mä yritän liikaa, ja mun energia kuluu siihen. Äiti oot rakas. Mä en taaskaan syö ku yhden aterian, kesällä meni jo hyvin, mutta tässä sitä taas ollaan, ja kun en nuku pitkään, enkä syö paljoa, masennus kolkuttaa jo ovella, eikä kukaan poikaystävä jää katsomaan sellasta ja sitten mä olen menetetty peli.

Tä laulu tuli mulle mieleen, se symboloi mulle itselle, että vaikka mä en voi, enkä jaksa, enkä halua asua täällä, tai koko suomessa, en silti koskaan unohda juuriani. Seuraavana sanat:

Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.

Käärmeen vuossss.s.s.s..s.s.ss

Noni, nyt ilman mitää höpö puheita suoraan asiaan. Eiku joo sittenkin, ehkä tää tuli vähän myöhässä, mutta nyt on sitten aika Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen ja on alkanut Käärmeen vuosi. YAY ! Mä yritän etsiä sille jonkinlaisen kiinalaisen symboolisen analyysin, jollei löydy ja vaikka löytyisikin niin mulla on sille jo omia henk. koht. merkityksiä, joita huomaatte varmaan ajanmyötä.
     Mä en osaa enää kontrolloida mun syömistäni! Hyi vittu ! Anteeks, mutta kun oon tosissani. No okei, mä painoin viime syksynä silleen 63-63.6 kg ja nyt kun olen tänään käynyt niin 61kg Silti, mulla oli painoa tän vuoden alussa 56.4 kg ja olin siitä niiiiin super iloinen, mulla olisi ollut enää 3-(max)5 kg pudotettavana, mutta ei, mä kontrolloimattomana paskiaisena olenkin päästänyt itseni siitä taas lihoamaan.
    Mä tiedän, että on "väärin" laihduttaa, mutta kun mä AINA olen ollut BMI- arvoltani 18 maissa eli lievästi alipainoinen, niin miksen nyt saisi olla? "Murrosikä kasvattaa" joo mut ei sen pitäis muuttaa noin paljon painoindeksiä.. Mä en ole koukussa painonpudotukseen, koska mun itsekontrolli ei estä ostamasta makeisia, pitäisi varmaan alkaa ostamaan sillä rahalla hedelmiä, sillä niistä vähemmän lihoittavia pahoja sokereita kuin karamelleissä. Mä vielä pääsen tavoitteeni lähelle, ja uskokaa tai älkää MÄ EN LAIHDUTA SEN ALAPUOLELLE, EN TAIVU ANOREKTIKON AALTOPITUUKSILLE, mulla on vielä sentään järki tallella. Ei vain ole niin väärin vähän vain muokata mitä on. Sitä paitsi mä olen niin lauta, ettei mulla ole mitään menetettävää.
  Huomenna lupasin mennä lukioystävieni kanssa kouluruokalaan syömään. Se olisikin jo toinen kerta tänä vuonna.
Mä meen nyt selvittelemään asioita kahden jätkän kanssa fbseen niin heipä hei ! 

Huomenta klo 16.18

Joo eli otsikostakin jo tajuaa. Mulla ei ollut minkäänlaista herätyskelloa ja tässä sitä ollaan vetäsin ihan tostanoin vaan 15 tunnin yöunet. Onkohan tä ihan normaalia? Oon vaan nnäköjään vieläkin niin väsynyt.

Ah, ihanaa kun elämä helpottuu koulun kautta. Ei ole siis enää 5 x klo 5 aamuja ! Silti koulutunnit tuntuvat kovin raskailta, enkä jaksaisi välittää yhtään mistään kemiasta. Miksi senkin pitää olla sen ykköskurssin niin pirun hankalaa?! Opettajakin selittää koko ajan, että "joo tä ei ole yläasteen kertausta, kuten vaikka fysiikka, vaan tässä kurssissa opitaan pelkästään uutta." Miksi? Miten kukaan siellä opetussuunnitelmissaan voi tosissaan uskoa, että kaikki Suomen lukiolaiset ovat olleet superaktiivisia yläasteen kemian tunneilla? Varsinkaan kun joillain oli kemia jo 8. luokalla. Jos ihmisillä on vain se murrosikä. Yläasteella mä ainakin vain pelleilin kemian tunneilla. OKEI, mulla oli ehkä paras opettaja ikinä, siinä aineessa, mutta kun on vaan pakko olla niin teini. Eli mun vain on pakko pärjätä tosta yhdestä kurssista.

Miksi ihminen ei vain voi määrätä tunteistaan? Mulla on yksi hyvä ystävä koulun ulkopuolelta, joka on poika. Mä olen sille pojalle vain ystävä. (kai?!) Pointti on siinä, että mä väkisinkin oon alkanut tuntee tunteit sitä kohtaan, koska me ollaan niiiiin läheisiä. Mut hei CAMOON, siinä on yksi pikkunen "nolo" juttu. Kun se on mua 2 fckn vuotta nuorempi. xD En mä tosissani voi ihastuu/rakastuu? Mutta kyllä, kyllä tunnen esim. kateutta, jos tämä hengailee eksänsä kanssa. Tai no tässä jutussa on sellainen kohta, että tämä poika hmm.. nimetään se nyt vaikka Jaakoksi. Niin Jaakko on vasta 4vkn sisällä eronnut entisestä tyttöystävästään. Joo kyllähän me jo silloin hengailtiin paljon Jaakon kanssa, mutta se oli täysin viatonta, eikä mullakaan silloin ollut mitään tällasia tunteita.

 Hehehh, jännä juttu et mä olen näin yli ällö romantikko tällä hetkellä mun omassa päässäni ja mun päähän tuli viime aikoina tällainen biisi, joka on monta kesää sitten soinut. Taylor Swift - You belong with me ! <3




You're on the phone with your girlfriend ‒ she's upset,
She's going off about something that you said
'Cause she doesn't get your humor like I do.

I'm in the room ‒ it's a typical Tuesday night.
I'm listening to the kind of music she doesn't like.
She'll never know your story like I do.

Walking the streets with you and your worn out jeans
I can't help thinking this is how it ought to be.
Laughing on a park bench thinking to myself,
"Hey, isn't this easy?"

And you've got a smile
That could light up this whole town.
I haven't seen it in awhile
Since she brought you down.

You say you're fine ‒ I know you better than that.
Hey, what you doing with a girl like that?

She wears high heels,
I wear sneakers.
She's cheer captain,
And I'm on the bleachers.
Dreaming about the day when you wake up and find
That what you're looking for has been here the whole time.

If you could see
That I'm the one
Who understands you,
Been here all along.
So, why can't you see ‒
You belong with me?

Standing by and waiting at your backdoor.
All this time how could you not know, baby ‒
You belong with me,
You belong with me?


Oh, I remember you were driving to my house
In the middle of the night.
I'm the one who makes you laugh
When you know you're 'bout to cry.
I know your favorite songs,
And you tell me about your dreams.
Think I know where you belong,
Think I know it's with me.

Can't you see
That I'm the one
Who understands you?
Been here all along.
So, why can't you see ‒
You belong with me?

Standing by and waiting at your backdoor.
All this time how could you not know, baby ‒
You belong with me,
You belong with me?

You belong with me.

Have you ever thought just maybe
You belong with me?

You belong with me.

Okei, mä vähän otin tuolt noit kertosäkeen toistoi pois. Mutta toi kyllä kuvaa täydellisesti mun ajatuksia, mikä on toisaalta tosi pelottavaa. Mä menen varmaan nyt alakertaan, joten hej på dig! :3

Kiire

Mulla on kokoajan ihan kamala kiire. Enkä sen vuoksi ahkerasti ehtinyt blogailemaan. Tämäkin tulee olemaan tällainen pikainen postaus, koska huomenna aikainen herätys..taas. Mulla on siis ollut koko viikon kaikkia menoja joka suuntaan. Ehkä viikon söpöin juttu oli se kun lupasin olla koulupäiväni päätyttyä yhden pojan kanssa. Tämä poika ei ole sinkku niin ei kuvitella sellaisia, mutta hän oli ostanut mulle (teko)kukan! Se oli ihana kun toinen ojensi sen seläntakaa kun nähtiin. :3 Jostain niitäkin herrasmiehiä tulee, mutta taitavat olla varattuja. Mä kirjoitan myöhemmin lisää, en halua kirjoittaa tähän nyt mitään angstia, jos olisi vaikka välillä "kevyempää" luettavaa. Öitä!

Pohdiskelua ja pulmia,,

Mistä voi ikinäkään johtua se, ettei voi sietää alastomana olemista toisten ihmisten seurassa, itseasiassa en viihdy alasti yksinänikään. Vaatteet ! Aina vaan VAATTEET! Ne on aina koveeraamassa mun vartaloa, mä en voi sietää mun vartaloa, enkä mä kestä et ketään näkee. En EDES mun pikkuveljeä.

No okei viimekesälomalla olin kyllä parhaan ystävän kanssa saunas ilma bikinei, koska enhän mä siinä kehdannut "isona tyttönä" alkaa pukemaan bikineitä, kun ei toiselle edes tullut varmaan mieleenkään. :D Toisaalta, ei se sit ollu kiusallist, sillee se oli vaa perus, ollaanhan me pieninäkin jo oltu saunomassa kahdestaan, ja luonnollista se on ja pitäisikin olla.

Mä en ole käynyt vanhempien tai perheenjäsenten kanssa saunassa varmaan 6 luokan jälkeen. Eli tälleen pian neljä vuotta. Mistä tä voi johtua? Mikä mun aivoissa on pielessä? Mä en vaan voi sietää mun kroppaa. HYI! Ruma ku olla ja voi. Miksi mun pitäis tuntee oloni normaaliks vaikka perheen kanssa saunoes? Hyi en vaan voi sietää ajatusta.
Aina vaan jotenkin ajattelee, että sitten kun mulla on se yks ja ainoo jätkä ja kun ois vaikka perheenlisäystäkin niin sitten, sitten uskallan olla miten vain.

Nykyään oon miettinyt, että mitä jos mä en pääse tästä alastomuuskammosta ikinä eroon?!?!! Tätä on tosi noloa julkaista mihinkään, mutta kun on totta.

Toinen juttu, mä paljastin mun pikkuveljelle 15.1. kun käveltiin bussipysäkille, koska mä olin ihan sekaisin raivosta, että meen jonnekin vähä niinku "psykologille" keskustelemaan ja en edes muista mitä kaikkea paljastin. Mun veli ei kauaa siitä keskustellut, mutta tänään se otti asian esille, ku oltiin kahdestaan käynnistämässä saunaa. No mä sitten saman tien sanoin, että joo se nyt vaan oli vitsi. xD Ja sitten veli tokas vain, että niin mä ajattelinkin. Kiva jos mun pikkuveli oliskin vaan menny porukoille purkamaan sitä. No ongelma on ratkaistu ja kaikki hyvin nyt pian nukkumaan kun vielä ehdin "ajoissa".

Vähän purkaan

Mun veli käyttää huumeita, taino omien sanojensa mukaan "en mä ole riippuvainen tai on se kiva nähä mitä sä veljestäs oikein ajattelet"

Sitä mä en saanu kertoo 8lk....-9 kunnes ysin keväällä.
Nykyään mä olen niin väsynyt ja kyllästynyt siihen aiheeseen, etten ikävä kyllä jaksa vain ajatella häntä. Sattuu sydämeen sanoa, että mulla on ihan sama, mitä hän tekee..

Ysiluokalla mä kävin paljon terkkaril keskustelemas.. ja tulin punasin silmin takaisin tai parikertaa terkkari lähetti mut pois koulusta. no mulla oli päänsärkyäkin.. jos mä olin hetke pois hain lääkkeen, mutta sit jos koko tunnin niin olin keskustelemassa.
 Sit se laitto mut psykologil tai jolleki.. ja kävin pari-kolme kertaa.

- "joo muistan ku x meni aina iha sekasin ku lähit pois tunnilt terkkaril laukunkaa"
- "kui se siit sekos?"
- "sen mielest se oli kamalan epäreiluu ku lähit tunnilt pois ja opettaja anto sun lähtee laukunkaa hakee pääsärkylääket eikä sun tarvinnu tulla takas ja ku olit siel nii usein ni se oli kai epist x:n mielest ...
 x on x"
 " mä en tajuu miks se vihaa mua, vai luulenko vaan. Joku asenne vamma mua kohtaan nii luulisin. Teki mulle ihanan paskat 10 kouluvuotta ja kääns ihmisiä muo vastaan, ja kyl senki on muutkin myöhemmin myöntäneet.
Sitten kun itkin sitä välillä kotona ni: "No ne pojat vain sattuu olemaan sellaisessa iässä..."
Silti mä uskon ja tiedän, että x on kiva..ainakin kavereilleen.
Niin, ja jollei x onnistunut kääntämään mun ystäviä, tyyliin ala-asteellakin mun ystäviä mua vastaan. Se haukku niitäkin, mutta se on sinänsä aika läppä, koska yksikin mun ystävä vaan nauro sille, melkeen kaks vuotta nuorempi poika tulee haukkumaan.. (Vai vitsailiko, en mä voi tietää)
Mä en hauku sitä sinänsä kusipääksi, ku tiedän, että se vika on mussa (kenessä muussakaan) .. ja mä en enää joudu kuuntelee sitä..

yläasteel mä tutustuin muutamiin tosi kivoihin tyyppeihin jne. niin en tiedä mitä paskaa se niilki puhus musta, kun se tutustu kanssa ja sitten en oikeen saanut enää mitää "yhteyt" niihin..
no iha sama lista on pitkä.. mutten kärsi siitä x:stä enää! :)

Mulle ainut ystävälline juttu mitä se o sanonu oli yks kerta kun tunnilla heitin läppää yhdel opettajalle, niin se sano et " pakko myöntää et toi oli kyl hyvä"
..mä muistan sen ikuisesti..

Jos mulle tarjottais ikuinen nuoruus, ottaisinko?

Jos mul tarjottais kuolema mä ottaisin.. tai jollain tavalla uusi elämä. Kysymykseen suoremmin vastaten olisi, että en ottaisi ikuista nuoruutta, koska en kestäisi kokea samaa uudelleen.

Sitten 2 tai kolme vuotiaasta ylöspäi mä olin tosi kateelline mun -98 pikkuveljelle.(Tosi pieni/liian pieni ikäero) Musta tuntu, että siinä on niinkuin äidin ensimmäinen biologinen poikalapsi, että hän on äidille tärkeämpi, jos meitä kahta olisi joutunut vertailemaan. ja silti must on tullu ihan liian itsepäine..
...ja jokseenki pelottaavan "narsistinen" tai no musta on surullista, että mä tunnen itseni sellaisena, että saatan raivota kunnes saan haluamani. (vrt. pilalle hellitty)

Pää hajoo !

Mä en todellakaan tiedä mitä mun pitäis nyt ajatella. Oli todella ahdistavaa käydä siellä keskustelemassa. Mua on ahdistanut se jo kauan, ja koulussakin sai ihankuin sekunttikellolla seurata: MILLOIN?!
Mä kävin siellä. Löysin paikan helposti, onneksi mulla oli mun ystävä mun seurana sinne mennessä, sillä muuten olisin varmasti vaan jättänyt uskaltamatta. Menin sisälle ja siellä oli eräs nainen vastaan ottamassa mua. Se oli vaan niin outo tilanne. En mä edes tajunnut sanoa kuka mä olen. Siellä sitä sitten keskusteltiin niitä näitä, jonkun verran näitä. Vähän se on sellasta perus "tutustumista", eihän ne voi mun asioista mitään tietääkään. Kerroin perheen asioista ja syömisestä jne.
Oikeastaan mun tekee pahaa jo pelkästään ajatteleminen asiasta. Mä oon täysi idiootti, kunnen tajuu "omaa parasta". Totuus on, että mä oon liian luuseri. Hän haluaisi mun käyvän uusiksi, koska ei yksi kerta mitään auta. Mä olen miettinyt, että mä en uskalla, mä en ole vielä valmis. Herää vain kysymys tulenko koskaan olemaankaan valmis?
Hän vippas numeronsa ja munkin piti antaa oma. Mä vähän pelkään, että sä saatat lukeakin tätä?!.. Koska mä annoin mun tän blogin osoitteen. Mä en vaadi sua ymmärtämään, kuin vaikeaa mun on tulla sinne, mutta mä en voi tällä hetkellä itelleni mitään, jos mä tästä rauhoitun, niin sitten saatan ottaa yhteyttä, tai jos olen täysin  ahdistunut siitä, että en hankkinut uutta aikaa. Muuten oli ihan mukavat tilat siellä - mutta mun tila on sitä mitä on.
Mun pitäis tehdä työhakemus loppuun ja alkaa nukkuu, joten ei muuta tällä kertaa.

Väsymys

Mä olen onnistuneesti nukkunut jo kaksi aamua reippaasti pommiin tällä viikolla.  Toisaalta tällä viikolla on vasta ollut kaksi aamua. Enhän mä voi nyt kauaa tässä valvoa ja vatvoa, että nukun pommiin. Pitää päästä ihan just nukkumaan, kunhan vähän päivittelen.

Aamulla iskä oli kuulemma ja ilmeisesti huudellut mua, ja avannut mun ovenkin aamulla. Mä olin vastannut iskälle jotain tyyliin "joojoo" ja iskä tyytyväisenä lähti. Sitten josain vaiheessa mä oikeasti heräsin oiskohan ollut pari minuuttia vaille kahdeksan ja menin alas. Kauheat valitukset sain äitiltä ja iskältä kuunnella. Ne vaan selitti, et tahallaan nukuit, koska heräsit jo kerran. Ja kun äiti ja iskä on päättänyt, että tahallaan nukuin, niin sittenhän mä varmaan nukuin tahallaan... :D Niitten varsinki äidin kanssa on turha lähteä vääntämään tosta asiasta, kun sanoin mitä vaan niin ne ei ota asiaa kuuleviin korviinsa, koska ne "tietää" mitä nuori ja laiska ihminen tekee.
Mulla meinas mennä sitten hermo kun ne ihan kettuillakseen mulle keskusteli siitä, ettei kummankaan vanhemmat ikinä joutunut herättämään kouluaamuina, että tä on ihan luksusta, että noi välillä huutelee, tai iskältä saan välillä kyydin niin, että olen ensin nukkunut pommiin ja sitten isän puheille. Melkein meinasin alkaa huutaa, että onneks mulla on sitten sellanen keskustelu juttu torstaina, että saan mut itteni kuntoo tästä paskasta, en sitten onneksi avannut suutani! - onneksi -!

Pääsin tänään tavallista aiemmin kotiin siihen nähden, että pääsin puolikolmelta koulusta. Mä ostin tänään lankaa ja sukkapuikot, vaikka tiesin etten osaa edes kutoa, tai en muista miten se toimii. Sain kuitenkin luotua silmukat, kun tulivat jostain lihasmuistista pitkän yrittämisen jälkeen. En tiedä mitä kudon, kunhan nyt jotain "ylimääräistä" tekemistä (se ylimääränenhän tästä vielä puuttuu..) Huomenna luen bussimatkan yhtä kirjaa ja äikän tunnilla teen läksyt seuraavaan aineeseen. Öitä.

Alku puolesta välistä

Olen jo kauan suunnitellut aloittavani tän blogin. Nyt onkin jo mennyt kauan kun piti jo heti vuoden alusta aloittaa blogaaminen. Mun päässä Geographical Fugueen lisäks on ainakin viisi asiaa, joista en laajasti ala nyt tässä kertomaan.

1. Torstaina lupauduin menemään TAAS keskustelemaan, jonkin maailman ihmiselle sellaiseen keskustelu paikkaan.
Juttu lähti siitä liikkeelle, että olen nukkunut syksyn lopulla todella monesti pommiin ja voimat loppuivatkin siinä juuri ennen joululomaa. No, nyt kävin opon luona keskustelemassa siitä, että halusin vaihtaa lukujärjestystäni 4. ja 5. jaksossa. Siinä tuli sitten (jostain kumman puhetulvasta johtuen) vähän avauduttua opolle, ja kerroin terveydenhoitajan jo syksyllä todenneen minulle "vakavan masennuksen".

2. Syömiset. Mä tiedän mitä pitäisi ajatella anoreksiasta ja bulimiasta, mutta mä myös ymmärrän niitä jollain tasolla, mikä taas on kovin pelottavaa. Mä en ymmärrä kun en todellakaan osaa kontrolloida syömistä, enkä tajua miten siihen joku pystyy. Vaikka kontrollointi tässä tilanteessa onkin lähinnä syömisen määräämistä, ei oman mielenhalujen mukaan vaan siitä saaman energian mukaan. Mä olen siitä "erilainen", että jos bulimiasta puhutaan, niin osaan kyllä oksentaa juu, mutta mä kontrolloin sen, oksennan kun haluan, enkä mä oksenna ahmimisen jälkeen, vaan silloin kun en halua syödä, mutta haluan syödä kuitenkin. En osaa oikein selittää.
Mun painon kanssa mulla on sellainen tilanne, että mä en ihannoi mitään tikun ohuita naisia. Mä haluaisin olla "muodokkaampi" niinkuin muutkin tytöt, mutta mun muodot on jääneet tonne vatsan korkeudelle. Haluan painoa pois - kyllä -, mutta mulla on tietty määränpää mikä ei kulje missään 40kg paikkeilla vaan ihan minun painoindeksinimukaan vielä terveellisellä vyöhykkeellä.

3. Liikkuminen. Mä olen pelannut joukkuelajia kauan, mutta lopetin sen. Nykyään käyn tanssitunnilla kerran viikossa. Aloitin tanssin viime syksynä. Soitan myös instrumenttia, joka on ihana siinä mielessä, että saan purattu siihen tunteita ja pahaa oloa. Sitten vielä harrastan teatteria. Olen päättänyt pitää linjan siinä, etten kerro suoraan, mitä tanssin tai mitä teen siellä teatterissa, mutta en uskokaan, että ketään kiinnostaa.

4. Yksinäisyys. Hehehh.. Keksisin tässä tällä sekunnilla hassun väitteen: "yksinäisyys ei tule yksin". En tiedä keksinkö itse vai onko se jo olemassa, se ei ole oleellinen asia. Tuo lause on kyllä totta. Sinänsä voisin kyllä ajatella, että ensin tuli muu ja sitten yksinäisyys. Viimeisin jätkä oli syksyllä. Se juttu ei toiminut. Tajusin silloin, että oma itsetuntoni on erittäin matalalla. Se on niin pohjalla kuin vaan voi ikinäkään olla! Tunnen mun olon niin yksinäiseks, vaikkakin olen lähiaikoina vaan ajatellut, että ehkä se on vaan sitten mun vika ettei mulla ole jätkää. Ehkä mä sitten vaan olen niin ruma, ja taas mennään ulkonäön seikkoihin.

5. Väsymys. Mä olen nukkunut jo nyt kerran pommiin ja koulu jatkui viime maanantaina. Mä en tuu kestämään koko kevättä, mutta toisaalta keväällä on enemmän lomia kuin syksyllä. Kello on puolikaksitoista ja mun pitäisi varmaan alkaa nukkumaan, sillä herätys on 5 ja puolen tunnin päässä..

Tässä tällainen ensimmäinen postaus, vähän erilainen mitä koskaan kuvittelinkaan.