Vittu ku mull menee taas hermot äitin kaa. Mä en kestä ku se pistää tuntuu kaiken nii pahalt. VITTU oikeesti ku ei voi päivää olla ilonen, ku heti ku herra x:n kaa ei oo mitääään riitoi ei mitään ni sitte tä on ja räjäyttää pankin ! Tekis mieli vaa huutaa kaikki ongelmat päin naamaa mut ei voi, koska tota muijjaa vastaan ei vaa tapella !
Nyt on jotai tehty riidelty ja itketty.
Aina saa vittu itkee, ehkä mä oon se vika. JA MÄ OLENKIN, mut mitä MÄ voin sille tehdä. En vittu mitään ! saatanan idiootti kiristäjä olen. kyllä. juu.
Ei muuta.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Say yes for CANDY but only on Saturdays
Eli mulle tuli tosa joskus jonain kauniina päivänä sellanen masennus hetki, mistä tein aika rakentavan ja päätin aloittaa taas karkkipäiväkäytännön. Söin ennen karkkia silloin tällöin päivittäin, liian useasti.
Eka viikko oli pahin, kun kaupassa kävin ja sitten vain katsoin, että "jahas, no candy for me, fuck.. no ostampa Ballerina-keksejä" Eli kiersin karkit syömällä keksejä.
Sen jälkeen koska keksien ostaminen on kallista ostin vain fiksumpia eväitä pitkälle päivälle, kuten mandariineja, juotavaa jugurttia, juustosämpylöi jne. No nyt ei ole tilillä rahaa edes 70cent, en siis voi ostaa mitään seuraavina viikkoina, tilipäivää ennen.
Kävin puntarilla, mutta pettymyksekseni painoa ei ole mitenkään pudonnut, no johtunee siitä, että eilen tosiaan oli lauantai, mutta silti. Kai se siitä sitten - ajallaan.
Tänään on sunnuntai, ja mitään en ole tehnyt, tai saanut aikaiseksi. Kyllähän mä kynnet tein. Eino-myrskyä ei Turussa pahasti ollut, vähän tietty tuulenpuuskia. Poikaystävälleni vähän olen tekstannut. Tyhmän sään takia tilasimme isän kanssa wanhojen tanssi mekon itselleni. En oikeen tiedä odotanko wanhoja vai en.. No joo näköjään tein JOTAIN mutta.... silti.. mitään tyyliin, lukenu kokeeseen tai kirjottanut esseetä(kuten englannin) tai vaihto-hakemusta valmiiksi.
Päätin myydä kaikki lyhye matikan kirjat, ku ilmeisesti kertaus kurssil kuitenki lasketaa sitä kaikkee.. :)
Eka viikko oli pahin, kun kaupassa kävin ja sitten vain katsoin, että "jahas, no candy for me, fuck.. no ostampa Ballerina-keksejä" Eli kiersin karkit syömällä keksejä.
Sen jälkeen koska keksien ostaminen on kallista ostin vain fiksumpia eväitä pitkälle päivälle, kuten mandariineja, juotavaa jugurttia, juustosämpylöi jne. No nyt ei ole tilillä rahaa edes 70cent, en siis voi ostaa mitään seuraavina viikkoina, tilipäivää ennen.
Kävin puntarilla, mutta pettymyksekseni painoa ei ole mitenkään pudonnut, no johtunee siitä, että eilen tosiaan oli lauantai, mutta silti. Kai se siitä sitten - ajallaan.
Tänään on sunnuntai, ja mitään en ole tehnyt, tai saanut aikaiseksi. Kyllähän mä kynnet tein. Eino-myrskyä ei Turussa pahasti ollut, vähän tietty tuulenpuuskia. Poikaystävälleni vähän olen tekstannut. Tyhmän sään takia tilasimme isän kanssa wanhojen tanssi mekon itselleni. En oikeen tiedä odotanko wanhoja vai en.. No joo näköjään tein JOTAIN mutta.... silti.. mitään tyyliin, lukenu kokeeseen tai kirjottanut esseetä(kuten englannin) tai vaihto-hakemusta valmiiksi.
Päätin myydä kaikki lyhye matikan kirjat, ku ilmeisesti kertaus kurssil kuitenki lasketaa sitä kaikkee.. :)
tiistai 12. marraskuuta 2013
I'm fucking trying !
Koulussa oli jokseenkin outo päivä. Enkun essee myöhässä.
Tietokone on paska perkele, eikä anna mun ladata mitään kuvia ja kun sain ton bannerin ladattuu, niin se latas sen noin pienenä, et sain siis vast läppärilt laitettuu.
Toi herra äksäseni suuttuu mul iha niinku mitättömist asioist nykyää. Tosi lapsellist, en mä voi tietty sanoo et tosi lapsellist ku ite mä oon tällane ihme ongelma, et mä en tykkää syyä tai et pelkään et masennus iskee ja oon tosi herkil kokoajan..
esim.Kerra ku piti men keilaa ja mä oon sopinu ajat sit et meen kaveri y:n kaa keilaa, ja ku toi kysy sanoin et "tuu huome keilaa" sit hetkepääst et "lupasin menn y:n kans" ni kauheet huutoo kunnen aiemmi sanonu ja et huome jutellaa ja sit jtn et mee vaa sen kaveris kaa kahestaa. Vittu, tä neiti y vaa vastas et "tottakai, ei sun ees tartte kysyy tollast".
No mä oon aika lail myöntyjä, vaikken aina ees aattele niin , ni pääsen helpommal ja kumpiki paremmal mielel jos mä sit vaa sanon et joo mun vika tai no joo mä ylireagoin tai jtn vastaavaa. Ei riidat lopu jollei niit auta jtkn. Ehkä se vika onki mussa, ja tietenkin se on useinkin, mutta ku tollaset on pienii arjen asioi, ei niist kuulu itkee.
Must vähitelle tuntuu et vaa ajattelen et ollaa täydellisii yhes x:n kans, tai et meil on se tulevaisuus, muutetaan pois suomest jos halutaa viel sillo, hankitaa ne pari lasta, häät(!), vittu kaikki. Mä elän mu omis fantasiois.
mut se on senkin herkkä paikka, ku alan kyseenalaistaa sil asioi ni se miettii ehkä jo riitaakin, (toivon nii)
Mut nyt ku mä oon näin negatiivinen, ni ehkä saan näit kyynelei pois kasvoilt kun saan kertoo kuin ihana tä on. Tai siis kun tä x on auttanu mua niin paljon, enpä tiedä millanen maan matonen olisinkaan, jollei sitä olis. Se ymmärtää mua, mun taustat, kaiken kute perheen asiat, tai se raiskaus jutska, tai koulukiusaus. Se yrittää parhaansa mukaan auttaa mua tuntemaan itteni taas jonkun arvoseks. Se osaa murskata, mut yleensä se korvaa kaiken. En mä oo koskaan seurustellu yhtä sympaattisen, herkän, sydämellisen, välittävän ja parhaan jätkän kanssa. Vaik kullakin heikkoudet, ni syvimmäl o se mitä me nähdään.
en tänään enää tekstaa sil et hyvää yötä, mun yö on jokseenkin pilattu. Mä yritän olla olematta tekopyhä, tai sillee aatella toista ja tekstata tyylii hyvää yötä, välil laitanki, ja tarkotanki sitä, mut nyt ei houkuttele laittaa kun oma yö on jo nii vitu perseellää.. anteeks kiroilu, tai jos teksti loukkaa jotain. Mä kirjoitan ajatuksiani, en mäkään voi kaikkialla olla kaikkien mieliks.
Tietokone on paska perkele, eikä anna mun ladata mitään kuvia ja kun sain ton bannerin ladattuu, niin se latas sen noin pienenä, et sain siis vast läppärilt laitettuu.
Toi herra äksäseni suuttuu mul iha niinku mitättömist asioist nykyää. Tosi lapsellist, en mä voi tietty sanoo et tosi lapsellist ku ite mä oon tällane ihme ongelma, et mä en tykkää syyä tai et pelkään et masennus iskee ja oon tosi herkil kokoajan..
esim.Kerra ku piti men keilaa ja mä oon sopinu ajat sit et meen kaveri y:n kaa keilaa, ja ku toi kysy sanoin et "tuu huome keilaa" sit hetkepääst et "lupasin menn y:n kans" ni kauheet huutoo kunnen aiemmi sanonu ja et huome jutellaa ja sit jtn et mee vaa sen kaveris kaa kahestaa. Vittu, tä neiti y vaa vastas et "tottakai, ei sun ees tartte kysyy tollast".
No mä oon aika lail myöntyjä, vaikken aina ees aattele niin , ni pääsen helpommal ja kumpiki paremmal mielel jos mä sit vaa sanon et joo mun vika tai no joo mä ylireagoin tai jtn vastaavaa. Ei riidat lopu jollei niit auta jtkn. Ehkä se vika onki mussa, ja tietenkin se on useinkin, mutta ku tollaset on pienii arjen asioi, ei niist kuulu itkee.
Must vähitelle tuntuu et vaa ajattelen et ollaa täydellisii yhes x:n kans, tai et meil on se tulevaisuus, muutetaan pois suomest jos halutaa viel sillo, hankitaa ne pari lasta, häät(!), vittu kaikki. Mä elän mu omis fantasiois.
mut se on senkin herkkä paikka, ku alan kyseenalaistaa sil asioi ni se miettii ehkä jo riitaakin, (toivon nii)
Mut nyt ku mä oon näin negatiivinen, ni ehkä saan näit kyynelei pois kasvoilt kun saan kertoo kuin ihana tä on. Tai siis kun tä x on auttanu mua niin paljon, enpä tiedä millanen maan matonen olisinkaan, jollei sitä olis. Se ymmärtää mua, mun taustat, kaiken kute perheen asiat, tai se raiskaus jutska, tai koulukiusaus. Se yrittää parhaansa mukaan auttaa mua tuntemaan itteni taas jonkun arvoseks. Se osaa murskata, mut yleensä se korvaa kaiken. En mä oo koskaan seurustellu yhtä sympaattisen, herkän, sydämellisen, välittävän ja parhaan jätkän kanssa. Vaik kullakin heikkoudet, ni syvimmäl o se mitä me nähdään.
en tänään enää tekstaa sil et hyvää yötä, mun yö on jokseenkin pilattu. Mä yritän olla olematta tekopyhä, tai sillee aatella toista ja tekstata tyylii hyvää yötä, välil laitanki, ja tarkotanki sitä, mut nyt ei houkuttele laittaa kun oma yö on jo nii vitu perseellää.. anteeks kiroilu, tai jos teksti loukkaa jotain. Mä kirjoitan ajatuksiani, en mäkään voi kaikkialla olla kaikkien mieliks.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
I'm strong, I'll fight and do my best !
Kun olin pieni, niin näin usein painajaisia, joista heräsin sillä hetkellä kun joku olisi tappanut minut. Nyt viime vuosina näin unia, joissa olin tekemässä itsemurhaa. Sen jälkeinen kuolemanhaluiset unet olivat sitä, että kerrankin olin kadulla rukoilemassa ohikulkevia ihmisiä tappamaan itseni, koska en itse voinut sitä vanhempieni vuoksi tekemään.
Viime yönä näin sellaisen painajaisen, jossa kotiini tunkeutui lisää ja lisää väkeä, joista jotkut tekivät välillä sellaisia juttuja joita väistämällä säilyin hengissä, tilanne oli kohdallani todella uhkaava, ja suojelin koko perhettäni, sillä tilanne tapahtui kotonani, yöllä. Kysyin ihmisiltä kokoajan, että kuka heidät kutsui. Loppu yöllä kun olin ikuisuuden kysynyt ihmisiltä, yksi tuttuni kertoi naisen nimen. Viimeisenä tämä nainen saapui kotiini ja keskusteli kanssani, hän kertoi, että minun on kuoltava.
Normaalisti, tuossa vaiheessa minut joko tapetaan samantien tai lähden pakoon jne. Kuitenkin jäin sinne. Nainen yritti tappaa minua keittiöveitsellä tai saksilla lävistämällä. Lopulta en kestänyt enää painetta, tartuin naiseen ja väänsin tältä niskat nurin.
En ole väkivaltainen. Luulen, että uni viestittää minulle, että jaksan taistella kaamos masennusta vastaan, minulla on asiat niin hyvin kuin olla pitää. Olen sanonutkin joillekin, esim. entiselle terveyden hoitajalle, että aion taistella masennusta vastaan, en halua enää masentua.
Tämä on ensimmäinen syksy viimeisen masennuksen jälkeen, muo pelottaa ihan törkeästi. Paineet ja stressi ovat kovimmillaan. Ruoka ei enää maistu. Koko ajan olen väsynyt. Pelkään, ettei poikaystäväni jaksa pian enää kuunnella valitustani tai katsoa kun olen kokoajan herkkä.
TÄ ON KAMALAA !
mä haluan kauas pois, sinne mis on lämmin... :(
Kai se elämä tästä lähtee luistamaan, jos nämä pahimmat hetket voitan. En pakene, en anna masennuksen vallata, vaan kohtaan väsymykseni, tiedän heikkouteni ja käytän hyviä puoliani läpäistäkseni tämän elämän haasteen ja matkustaakseni eteenpäin!
kiitti ja kuitti..
Viime yönä näin sellaisen painajaisen, jossa kotiini tunkeutui lisää ja lisää väkeä, joista jotkut tekivät välillä sellaisia juttuja joita väistämällä säilyin hengissä, tilanne oli kohdallani todella uhkaava, ja suojelin koko perhettäni, sillä tilanne tapahtui kotonani, yöllä. Kysyin ihmisiltä kokoajan, että kuka heidät kutsui. Loppu yöllä kun olin ikuisuuden kysynyt ihmisiltä, yksi tuttuni kertoi naisen nimen. Viimeisenä tämä nainen saapui kotiini ja keskusteli kanssani, hän kertoi, että minun on kuoltava.
Normaalisti, tuossa vaiheessa minut joko tapetaan samantien tai lähden pakoon jne. Kuitenkin jäin sinne. Nainen yritti tappaa minua keittiöveitsellä tai saksilla lävistämällä. Lopulta en kestänyt enää painetta, tartuin naiseen ja väänsin tältä niskat nurin.
En ole väkivaltainen. Luulen, että uni viestittää minulle, että jaksan taistella kaamos masennusta vastaan, minulla on asiat niin hyvin kuin olla pitää. Olen sanonutkin joillekin, esim. entiselle terveyden hoitajalle, että aion taistella masennusta vastaan, en halua enää masentua.
Tämä on ensimmäinen syksy viimeisen masennuksen jälkeen, muo pelottaa ihan törkeästi. Paineet ja stressi ovat kovimmillaan. Ruoka ei enää maistu. Koko ajan olen väsynyt. Pelkään, ettei poikaystäväni jaksa pian enää kuunnella valitustani tai katsoa kun olen kokoajan herkkä.
TÄ ON KAMALAA !
mä haluan kauas pois, sinne mis on lämmin... :(
Kai se elämä tästä lähtee luistamaan, jos nämä pahimmat hetket voitan. En pakene, en anna masennuksen vallata, vaan kohtaan väsymykseni, tiedän heikkouteni ja käytän hyviä puoliani läpäistäkseni tämän elämän haasteen ja matkustaakseni eteenpäin!
kiitti ja kuitti..
torstai 15. elokuuta 2013
Kirje äidille
Halusin kirjoittaa sulle kirjeen, koska en puhuakaan tätä voi kertoa, mutta tiedän myös, ettei tämä kirje koskaan saa joutua sinun luettavaksi.
Sä ihmettelet miksi mä valitan? Miksi mä valitan, että asun junamatkan ja bussimatkan päässä lukiostani? Miksi se matka vaivaa mua, kun ite oon kuitenki valintani tehny? Miten mä voin olla näin kiittämätön? Meillä on kuitenkin ollut hyvä asua. Onhan tämä parempi kuin joku pieni huone jaettuna, jossain samassa kaupungissa kuin lukio.
Mikset äiti päästä mua asumaan pois? Jos ja koska mä tiedän et sä välität musta sun pitäis just vaan päästää menemään, antaa se aika, jonka mä tarviin. Syy miksi mä en käy lähempää lukiota, on unelmat ja tavoitteet, jotka on erit. En välttämättä halua olla tässä pienessä syrjäkylässä alakoulua, yläkoulua ja lukiota samojen naamojen sisällä. Ne ihmiset on tuottanut enemmän pahaa mieltä kuin uskotkaan. Mä haluan parhaat mahdolliset arvosanat, parhaassa mahdollisessa ympäristössä.
"älä valita äitille, eks sä näe et sillon muutakin murehdittavaa" - Aikuiset sanoo, et kyllä aikuinen ihminen kestää kuulla totuuden rakastamaltaan ihmiseltä, jonka haluaa vain voivan mahdollisimman hyvin. Mä tiedän saman kuin veli mulle sanoi, mun äiti ei kestä sitä. Se ei kestä edes vastakkaista mielipidettä. Jos joskus olen kinastelussa päässyt voiton puolelle niin vastaus on "tästä ei sitten keskustella enää!"
Miten joku voi olla noin sokea, etkö sä oikeasti näe kuin huonosti mä voin, tai oon voinut? Mä oon vaan yrittänyt säästää sua siltä, ettet sä kuule enempää negatiivisia asioita, kun oot joutunut kokemaan. En tajua, etkö sä puhu miehelles tai vanhemmille ihmisille näitä sun surujas, eksä ymmärrä, et munki on rankkaa nähdä kun sä kärsit? Se syö mua ihan samalla tavalla, paitsi mun sisällä ei ole yhtä paljon revittävää vielä.
Miksen voi vaan kertoa, että mut on pakotettu seksiin useaan otteeseen, kun en ollut vielä valmis. Tai, etten halua kuulla tai salata enempää sisarten ongelmia. Tai, että yli 5 testin, mukaan lukien terveydenhoitajantestin, olin syvästi masentunut, ja mulle varattiin koululääkäri koululle keskustelemaan. Tai, että mua yritettiin vilpittömästi saada psykologille, mutten voinut sanoa kyllä, koska vanhemmille olisi tullut tieto siitä. Tai, että olen huvin vuoksi testannut, millaista tuntuisi olla bulimikko. (vaikkei kuulosta siltä mulla on JÄRKI päässä, enkä mä mitään hienoa siinä nähnyt) Tai, että menetin melkein kymmenen kiloa painoa tammikuussa, tai etten ole syönyt kuin vain yhden aterian koko kevätlukukauden. Tai olen talvella ollut 50/50 tilanteessa, hyppäänkö sillalta vai en, ja kuitenkin ajatellut taas omaa ÄITIÄNI, ettei se kestäisi sitä. Tai ajaneeni skootteria, ottaneeni ehkä kauneimman maisemakuvan samalla kun olen ajanut, päässäni vain ajatus, että jos kuolen nyt, se ei haittaa.
Mä en voi jatkuvasti vain miellyttää, mua itkettää ja itken yksin, koska välit menee vaan huonompaan suuntaan, etkö huomaa, että tarviin ilmaa? Keksit kokoajan uusia asioita, joita en tarkoita pahalla, mutta kuitenkin aina häpäisen sut, tai teen sut näyttämään huonolta äidiltä, tai olen muuten vain idiootti.
Mä en ajattele vaan itseeni, jos en välittäisi, en olisi elossa. Luojan kiitos en tappanut itteeni, koska nyt mulla on maailman ihanin tää Jaakko, joka on auttanut mut mun huonon itsetunnon ja eksän aiheuttaman menneisyyden parissa. Välillä tekis mieli huutaa sulle päin naamaa tää kaikki, mut mä ajattelen siinäkin vaan sun jaksamistas, ja parastas.
Tällä hetkellä mun pahin pelko on, että tä sama masennushelvetti alkaa kaamoksen vaikutuksena. Mä yritän pitää poikaystävästäni kiinni parhaani mukaan, niin en usko, että tarvii pelätä. Mutta JOS ??!! Mä en halua enää ajatella, että ilman mua on parempi ennenpitkää. Tai, että itsemurha on ratkaisu mun omiin ongelmiin. Äiti sä oot hyvä äiti, mut sun pitää ymmärtää, mä olisin paremmassa kunnossa, jos jaksaisin tehdä asiani.
Mun koulut menee loistavasti, oon positiivinen koulussa, autan muita, harrastan, teen kaikkea mitä haluan, ja te annatte mulle siihen mahdollisuuden, mutta se ei auta. Ehkä mun päässä sitten on vika. Ehkä mä oon se ongelma. Ehkä mä yritän liikaa, ja mun energia kuluu siihen. Äiti oot rakas. Mä en taaskaan syö ku yhden aterian, kesällä meni jo hyvin, mutta tässä sitä taas ollaan, ja kun en nuku pitkään, enkä syö paljoa, masennus kolkuttaa jo ovella, eikä kukaan poikaystävä jää katsomaan sellasta ja sitten mä olen menetetty peli.
Tä laulu tuli mulle mieleen, se symboloi mulle itselle, että vaikka mä en voi, enkä jaksa, enkä halua asua täällä, tai koko suomessa, en silti koskaan unohda juuriani. Seuraavana sanat:
Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.
Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.
Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.
Sä ihmettelet miksi mä valitan? Miksi mä valitan, että asun junamatkan ja bussimatkan päässä lukiostani? Miksi se matka vaivaa mua, kun ite oon kuitenki valintani tehny? Miten mä voin olla näin kiittämätön? Meillä on kuitenkin ollut hyvä asua. Onhan tämä parempi kuin joku pieni huone jaettuna, jossain samassa kaupungissa kuin lukio.
Mikset äiti päästä mua asumaan pois? Jos ja koska mä tiedän et sä välität musta sun pitäis just vaan päästää menemään, antaa se aika, jonka mä tarviin. Syy miksi mä en käy lähempää lukiota, on unelmat ja tavoitteet, jotka on erit. En välttämättä halua olla tässä pienessä syrjäkylässä alakoulua, yläkoulua ja lukiota samojen naamojen sisällä. Ne ihmiset on tuottanut enemmän pahaa mieltä kuin uskotkaan. Mä haluan parhaat mahdolliset arvosanat, parhaassa mahdollisessa ympäristössä.
"älä valita äitille, eks sä näe et sillon muutakin murehdittavaa" - Aikuiset sanoo, et kyllä aikuinen ihminen kestää kuulla totuuden rakastamaltaan ihmiseltä, jonka haluaa vain voivan mahdollisimman hyvin. Mä tiedän saman kuin veli mulle sanoi, mun äiti ei kestä sitä. Se ei kestä edes vastakkaista mielipidettä. Jos joskus olen kinastelussa päässyt voiton puolelle niin vastaus on "tästä ei sitten keskustella enää!"
Miten joku voi olla noin sokea, etkö sä oikeasti näe kuin huonosti mä voin, tai oon voinut? Mä oon vaan yrittänyt säästää sua siltä, ettet sä kuule enempää negatiivisia asioita, kun oot joutunut kokemaan. En tajua, etkö sä puhu miehelles tai vanhemmille ihmisille näitä sun surujas, eksä ymmärrä, et munki on rankkaa nähdä kun sä kärsit? Se syö mua ihan samalla tavalla, paitsi mun sisällä ei ole yhtä paljon revittävää vielä.
Miksen voi vaan kertoa, että mut on pakotettu seksiin useaan otteeseen, kun en ollut vielä valmis. Tai, etten halua kuulla tai salata enempää sisarten ongelmia. Tai, että yli 5 testin, mukaan lukien terveydenhoitajantestin, olin syvästi masentunut, ja mulle varattiin koululääkäri koululle keskustelemaan. Tai, että mua yritettiin vilpittömästi saada psykologille, mutten voinut sanoa kyllä, koska vanhemmille olisi tullut tieto siitä. Tai, että olen huvin vuoksi testannut, millaista tuntuisi olla bulimikko. (vaikkei kuulosta siltä mulla on JÄRKI päässä, enkä mä mitään hienoa siinä nähnyt) Tai, että menetin melkein kymmenen kiloa painoa tammikuussa, tai etten ole syönyt kuin vain yhden aterian koko kevätlukukauden. Tai olen talvella ollut 50/50 tilanteessa, hyppäänkö sillalta vai en, ja kuitenkin ajatellut taas omaa ÄITIÄNI, ettei se kestäisi sitä. Tai ajaneeni skootteria, ottaneeni ehkä kauneimman maisemakuvan samalla kun olen ajanut, päässäni vain ajatus, että jos kuolen nyt, se ei haittaa.
Mä en voi jatkuvasti vain miellyttää, mua itkettää ja itken yksin, koska välit menee vaan huonompaan suuntaan, etkö huomaa, että tarviin ilmaa? Keksit kokoajan uusia asioita, joita en tarkoita pahalla, mutta kuitenkin aina häpäisen sut, tai teen sut näyttämään huonolta äidiltä, tai olen muuten vain idiootti.
Mä en ajattele vaan itseeni, jos en välittäisi, en olisi elossa. Luojan kiitos en tappanut itteeni, koska nyt mulla on maailman ihanin tää Jaakko, joka on auttanut mut mun huonon itsetunnon ja eksän aiheuttaman menneisyyden parissa. Välillä tekis mieli huutaa sulle päin naamaa tää kaikki, mut mä ajattelen siinäkin vaan sun jaksamistas, ja parastas.
Tällä hetkellä mun pahin pelko on, että tä sama masennushelvetti alkaa kaamoksen vaikutuksena. Mä yritän pitää poikaystävästäni kiinni parhaani mukaan, niin en usko, että tarvii pelätä. Mutta JOS ??!! Mä en halua enää ajatella, että ilman mua on parempi ennenpitkää. Tai, että itsemurha on ratkaisu mun omiin ongelmiin. Äiti sä oot hyvä äiti, mut sun pitää ymmärtää, mä olisin paremmassa kunnossa, jos jaksaisin tehdä asiani.
Mun koulut menee loistavasti, oon positiivinen koulussa, autan muita, harrastan, teen kaikkea mitä haluan, ja te annatte mulle siihen mahdollisuuden, mutta se ei auta. Ehkä mun päässä sitten on vika. Ehkä mä oon se ongelma. Ehkä mä yritän liikaa, ja mun energia kuluu siihen. Äiti oot rakas. Mä en taaskaan syö ku yhden aterian, kesällä meni jo hyvin, mutta tässä sitä taas ollaan, ja kun en nuku pitkään, enkä syö paljoa, masennus kolkuttaa jo ovella, eikä kukaan poikaystävä jää katsomaan sellasta ja sitten mä olen menetetty peli.
Tä laulu tuli mulle mieleen, se symboloi mulle itselle, että vaikka mä en voi, enkä jaksa, enkä halua asua täällä, tai koko suomessa, en silti koskaan unohda juuriani. Seuraavana sanat:
Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.
Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.
Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)