Kirje äidille

Halusin kirjoittaa sulle kirjeen, koska en puhuakaan tätä voi kertoa, mutta tiedän myös, ettei tämä kirje koskaan saa joutua sinun luettavaksi.

Sä ihmettelet miksi mä valitan? Miksi mä valitan, että asun junamatkan ja bussimatkan päässä lukiostani? Miksi se matka vaivaa mua, kun ite oon kuitenki valintani tehny? Miten mä voin olla näin kiittämätön? Meillä on kuitenkin ollut hyvä asua. Onhan tämä parempi kuin joku pieni huone jaettuna, jossain samassa kaupungissa kuin lukio.

Mikset äiti päästä mua asumaan pois? Jos ja koska mä tiedän et sä välität musta sun pitäis just vaan päästää menemään, antaa se aika, jonka mä tarviin. Syy miksi mä en käy lähempää lukiota, on unelmat ja tavoitteet, jotka on erit. En välttämättä halua olla tässä pienessä syrjäkylässä alakoulua, yläkoulua ja lukiota samojen naamojen sisällä. Ne ihmiset on tuottanut enemmän pahaa mieltä kuin uskotkaan. Mä haluan parhaat mahdolliset arvosanat, parhaassa mahdollisessa ympäristössä.

"älä valita äitille, eks sä näe et sillon muutakin murehdittavaa" - Aikuiset sanoo, et kyllä aikuinen ihminen kestää kuulla totuuden rakastamaltaan ihmiseltä, jonka haluaa vain voivan mahdollisimman hyvin. Mä tiedän saman kuin veli mulle sanoi, mun äiti ei kestä sitä. Se ei kestä edes vastakkaista mielipidettä. Jos joskus olen kinastelussa päässyt voiton puolelle niin vastaus on "tästä ei sitten keskustella enää!"

Miten joku voi olla noin sokea, etkö sä oikeasti näe kuin huonosti mä voin, tai oon voinut? Mä oon vaan yrittänyt säästää sua siltä, ettet sä kuule enempää negatiivisia asioita, kun oot joutunut kokemaan. En tajua, etkö sä puhu miehelles tai vanhemmille ihmisille näitä sun surujas, eksä ymmärrä, et munki on rankkaa nähdä kun sä kärsit? Se syö mua ihan samalla tavalla, paitsi mun sisällä ei ole yhtä paljon revittävää vielä.

Miksen voi vaan kertoa, että mut on pakotettu seksiin useaan otteeseen, kun en ollut vielä valmis. Tai, etten halua kuulla tai salata enempää sisarten ongelmia. Tai, että yli 5 testin, mukaan lukien terveydenhoitajantestin, olin syvästi masentunut, ja mulle varattiin koululääkäri koululle keskustelemaan. Tai, että mua yritettiin vilpittömästi saada psykologille, mutten voinut sanoa kyllä, koska vanhemmille olisi tullut tieto siitä. Tai, että olen huvin vuoksi testannut, millaista tuntuisi olla bulimikko. (vaikkei kuulosta siltä mulla on JÄRKI päässä, enkä mä mitään hienoa siinä nähnyt) Tai, että menetin melkein kymmenen kiloa painoa tammikuussa, tai etten ole syönyt kuin vain yhden aterian koko kevätlukukauden. Tai olen talvella ollut 50/50 tilanteessa, hyppäänkö sillalta vai en, ja kuitenkin ajatellut taas omaa ÄITIÄNI, ettei se kestäisi sitä. Tai ajaneeni skootteria, ottaneeni ehkä kauneimman maisemakuvan samalla kun olen ajanut, päässäni vain ajatus, että jos kuolen nyt, se ei haittaa.

Mä en voi jatkuvasti vain miellyttää, mua itkettää ja itken yksin, koska välit menee vaan huonompaan suuntaan, etkö huomaa, että tarviin ilmaa? Keksit kokoajan uusia asioita, joita en tarkoita pahalla, mutta kuitenkin aina häpäisen sut, tai teen sut näyttämään huonolta äidiltä, tai olen muuten vain idiootti.

Mä en ajattele vaan itseeni, jos en välittäisi, en olisi elossa. Luojan kiitos en tappanut itteeni, koska nyt mulla on maailman ihanin tää Jaakko, joka on auttanut mut mun huonon itsetunnon ja eksän aiheuttaman menneisyyden parissa. Välillä tekis mieli huutaa sulle päin naamaa tää kaikki, mut mä ajattelen siinäkin vaan sun jaksamistas, ja parastas.

Tällä hetkellä mun pahin pelko on, että tä sama masennushelvetti alkaa kaamoksen vaikutuksena. Mä yritän pitää poikaystävästäni kiinni parhaani mukaan, niin en usko, että tarvii pelätä. Mutta JOS ??!! Mä en halua enää ajatella, että ilman mua on parempi ennenpitkää. Tai, että itsemurha on ratkaisu mun omiin ongelmiin. Äiti sä oot hyvä äiti, mut sun pitää ymmärtää, mä olisin paremmassa kunnossa, jos jaksaisin tehdä asiani.

Mun koulut menee loistavasti, oon positiivinen koulussa, autan muita, harrastan, teen kaikkea mitä haluan, ja te annatte mulle siihen mahdollisuuden, mutta se ei auta. Ehkä mun päässä sitten on vika. Ehkä mä oon se ongelma. Ehkä mä yritän liikaa, ja mun energia kuluu siihen. Äiti oot rakas. Mä en taaskaan syö ku yhden aterian, kesällä meni jo hyvin, mutta tässä sitä taas ollaan, ja kun en nuku pitkään, enkä syö paljoa, masennus kolkuttaa jo ovella, eikä kukaan poikaystävä jää katsomaan sellasta ja sitten mä olen menetetty peli.

Tä laulu tuli mulle mieleen, se symboloi mulle itselle, että vaikka mä en voi, enkä jaksa, enkä halua asua täällä, tai koko suomessa, en silti koskaan unohda juuriani. Seuraavana sanat:

Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.

Käärmeen vuossss.s.s.s..s.s.ss

Noni, nyt ilman mitää höpö puheita suoraan asiaan. Eiku joo sittenkin, ehkä tää tuli vähän myöhässä, mutta nyt on sitten aika Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen ja on alkanut Käärmeen vuosi. YAY ! Mä yritän etsiä sille jonkinlaisen kiinalaisen symboolisen analyysin, jollei löydy ja vaikka löytyisikin niin mulla on sille jo omia henk. koht. merkityksiä, joita huomaatte varmaan ajanmyötä.
     Mä en osaa enää kontrolloida mun syömistäni! Hyi vittu ! Anteeks, mutta kun oon tosissani. No okei, mä painoin viime syksynä silleen 63-63.6 kg ja nyt kun olen tänään käynyt niin 61kg Silti, mulla oli painoa tän vuoden alussa 56.4 kg ja olin siitä niiiiin super iloinen, mulla olisi ollut enää 3-(max)5 kg pudotettavana, mutta ei, mä kontrolloimattomana paskiaisena olenkin päästänyt itseni siitä taas lihoamaan.
    Mä tiedän, että on "väärin" laihduttaa, mutta kun mä AINA olen ollut BMI- arvoltani 18 maissa eli lievästi alipainoinen, niin miksen nyt saisi olla? "Murrosikä kasvattaa" joo mut ei sen pitäis muuttaa noin paljon painoindeksiä.. Mä en ole koukussa painonpudotukseen, koska mun itsekontrolli ei estä ostamasta makeisia, pitäisi varmaan alkaa ostamaan sillä rahalla hedelmiä, sillä niistä vähemmän lihoittavia pahoja sokereita kuin karamelleissä. Mä vielä pääsen tavoitteeni lähelle, ja uskokaa tai älkää MÄ EN LAIHDUTA SEN ALAPUOLELLE, EN TAIVU ANOREKTIKON AALTOPITUUKSILLE, mulla on vielä sentään järki tallella. Ei vain ole niin väärin vähän vain muokata mitä on. Sitä paitsi mä olen niin lauta, ettei mulla ole mitään menetettävää.
  Huomenna lupasin mennä lukioystävieni kanssa kouluruokalaan syömään. Se olisikin jo toinen kerta tänä vuonna.
Mä meen nyt selvittelemään asioita kahden jätkän kanssa fbseen niin heipä hei ! 

Huomenta klo 16.18

Joo eli otsikostakin jo tajuaa. Mulla ei ollut minkäänlaista herätyskelloa ja tässä sitä ollaan vetäsin ihan tostanoin vaan 15 tunnin yöunet. Onkohan tä ihan normaalia? Oon vaan nnäköjään vieläkin niin väsynyt.

Ah, ihanaa kun elämä helpottuu koulun kautta. Ei ole siis enää 5 x klo 5 aamuja ! Silti koulutunnit tuntuvat kovin raskailta, enkä jaksaisi välittää yhtään mistään kemiasta. Miksi senkin pitää olla sen ykköskurssin niin pirun hankalaa?! Opettajakin selittää koko ajan, että "joo tä ei ole yläasteen kertausta, kuten vaikka fysiikka, vaan tässä kurssissa opitaan pelkästään uutta." Miksi? Miten kukaan siellä opetussuunnitelmissaan voi tosissaan uskoa, että kaikki Suomen lukiolaiset ovat olleet superaktiivisia yläasteen kemian tunneilla? Varsinkaan kun joillain oli kemia jo 8. luokalla. Jos ihmisillä on vain se murrosikä. Yläasteella mä ainakin vain pelleilin kemian tunneilla. OKEI, mulla oli ehkä paras opettaja ikinä, siinä aineessa, mutta kun on vaan pakko olla niin teini. Eli mun vain on pakko pärjätä tosta yhdestä kurssista.

Miksi ihminen ei vain voi määrätä tunteistaan? Mulla on yksi hyvä ystävä koulun ulkopuolelta, joka on poika. Mä olen sille pojalle vain ystävä. (kai?!) Pointti on siinä, että mä väkisinkin oon alkanut tuntee tunteit sitä kohtaan, koska me ollaan niiiiin läheisiä. Mut hei CAMOON, siinä on yksi pikkunen "nolo" juttu. Kun se on mua 2 fckn vuotta nuorempi. xD En mä tosissani voi ihastuu/rakastuu? Mutta kyllä, kyllä tunnen esim. kateutta, jos tämä hengailee eksänsä kanssa. Tai no tässä jutussa on sellainen kohta, että tämä poika hmm.. nimetään se nyt vaikka Jaakoksi. Niin Jaakko on vasta 4vkn sisällä eronnut entisestä tyttöystävästään. Joo kyllähän me jo silloin hengailtiin paljon Jaakon kanssa, mutta se oli täysin viatonta, eikä mullakaan silloin ollut mitään tällasia tunteita.

 Hehehh, jännä juttu et mä olen näin yli ällö romantikko tällä hetkellä mun omassa päässäni ja mun päähän tuli viime aikoina tällainen biisi, joka on monta kesää sitten soinut. Taylor Swift - You belong with me ! <3




You're on the phone with your girlfriend ‒ she's upset,
She's going off about something that you said
'Cause she doesn't get your humor like I do.

I'm in the room ‒ it's a typical Tuesday night.
I'm listening to the kind of music she doesn't like.
She'll never know your story like I do.

Walking the streets with you and your worn out jeans
I can't help thinking this is how it ought to be.
Laughing on a park bench thinking to myself,
"Hey, isn't this easy?"

And you've got a smile
That could light up this whole town.
I haven't seen it in awhile
Since she brought you down.

You say you're fine ‒ I know you better than that.
Hey, what you doing with a girl like that?

She wears high heels,
I wear sneakers.
She's cheer captain,
And I'm on the bleachers.
Dreaming about the day when you wake up and find
That what you're looking for has been here the whole time.

If you could see
That I'm the one
Who understands you,
Been here all along.
So, why can't you see ‒
You belong with me?

Standing by and waiting at your backdoor.
All this time how could you not know, baby ‒
You belong with me,
You belong with me?


Oh, I remember you were driving to my house
In the middle of the night.
I'm the one who makes you laugh
When you know you're 'bout to cry.
I know your favorite songs,
And you tell me about your dreams.
Think I know where you belong,
Think I know it's with me.

Can't you see
That I'm the one
Who understands you?
Been here all along.
So, why can't you see ‒
You belong with me?

Standing by and waiting at your backdoor.
All this time how could you not know, baby ‒
You belong with me,
You belong with me?

You belong with me.

Have you ever thought just maybe
You belong with me?

You belong with me.

Okei, mä vähän otin tuolt noit kertosäkeen toistoi pois. Mutta toi kyllä kuvaa täydellisesti mun ajatuksia, mikä on toisaalta tosi pelottavaa. Mä menen varmaan nyt alakertaan, joten hej på dig! :3

Kiire

Mulla on kokoajan ihan kamala kiire. Enkä sen vuoksi ahkerasti ehtinyt blogailemaan. Tämäkin tulee olemaan tällainen pikainen postaus, koska huomenna aikainen herätys..taas. Mulla on siis ollut koko viikon kaikkia menoja joka suuntaan. Ehkä viikon söpöin juttu oli se kun lupasin olla koulupäiväni päätyttyä yhden pojan kanssa. Tämä poika ei ole sinkku niin ei kuvitella sellaisia, mutta hän oli ostanut mulle (teko)kukan! Se oli ihana kun toinen ojensi sen seläntakaa kun nähtiin. :3 Jostain niitäkin herrasmiehiä tulee, mutta taitavat olla varattuja. Mä kirjoitan myöhemmin lisää, en halua kirjoittaa tähän nyt mitään angstia, jos olisi vaikka välillä "kevyempää" luettavaa. Öitä!

Pohdiskelua ja pulmia,,

Mistä voi ikinäkään johtua se, ettei voi sietää alastomana olemista toisten ihmisten seurassa, itseasiassa en viihdy alasti yksinänikään. Vaatteet ! Aina vaan VAATTEET! Ne on aina koveeraamassa mun vartaloa, mä en voi sietää mun vartaloa, enkä mä kestä et ketään näkee. En EDES mun pikkuveljeä.

No okei viimekesälomalla olin kyllä parhaan ystävän kanssa saunas ilma bikinei, koska enhän mä siinä kehdannut "isona tyttönä" alkaa pukemaan bikineitä, kun ei toiselle edes tullut varmaan mieleenkään. :D Toisaalta, ei se sit ollu kiusallist, sillee se oli vaa perus, ollaanhan me pieninäkin jo oltu saunomassa kahdestaan, ja luonnollista se on ja pitäisikin olla.

Mä en ole käynyt vanhempien tai perheenjäsenten kanssa saunassa varmaan 6 luokan jälkeen. Eli tälleen pian neljä vuotta. Mistä tä voi johtua? Mikä mun aivoissa on pielessä? Mä en vaan voi sietää mun kroppaa. HYI! Ruma ku olla ja voi. Miksi mun pitäis tuntee oloni normaaliks vaikka perheen kanssa saunoes? Hyi en vaan voi sietää ajatusta.
Aina vaan jotenkin ajattelee, että sitten kun mulla on se yks ja ainoo jätkä ja kun ois vaikka perheenlisäystäkin niin sitten, sitten uskallan olla miten vain.

Nykyään oon miettinyt, että mitä jos mä en pääse tästä alastomuuskammosta ikinä eroon?!?!! Tätä on tosi noloa julkaista mihinkään, mutta kun on totta.

Toinen juttu, mä paljastin mun pikkuveljelle 15.1. kun käveltiin bussipysäkille, koska mä olin ihan sekaisin raivosta, että meen jonnekin vähä niinku "psykologille" keskustelemaan ja en edes muista mitä kaikkea paljastin. Mun veli ei kauaa siitä keskustellut, mutta tänään se otti asian esille, ku oltiin kahdestaan käynnistämässä saunaa. No mä sitten saman tien sanoin, että joo se nyt vaan oli vitsi. xD Ja sitten veli tokas vain, että niin mä ajattelinkin. Kiva jos mun pikkuveli oliskin vaan menny porukoille purkamaan sitä. No ongelma on ratkaistu ja kaikki hyvin nyt pian nukkumaan kun vielä ehdin "ajoissa".